Opettajaksi TAOKKissa

Tämän portfolion 12 osaa pitävät sisällään sen, millä eväillä pyrin toimimaan mahdollisimman hyvänä opettajana. Portfolioon jatkuvasti saatavat muiden kommentit ja keskustelu ovat olennainen osa sitä, millä konstilla pyrin parantamaan opettajuuttani entisestään. Kyseinen blogipohjaisuus mahdollistaa myös oman ajatusmaailmani ja opettajuuteni keskeisen sisällön muuttumisesta kertomisen.
Kappaleessa Visan tie opettajaksi on listattu muutamia teoksia, jotka kannatta lukea, jos opettajuus kiinnostaa.
Muutama sana opiskelujen kulustakin lienee paikallaan.
Vajaa pari vuotta sitten näin lehdessä ilmoituksen, jossa Tampereen ammatillinen opettajakorkeakoulu haki opettajaopiskelijoita aikuisten linjalle. Pääsyvaatimuksena oli epäpätevänä opettajan toimiminen tai sitten pitkä ura monenlaisissa askareissa. Tuli valituksi yli tuhannen joukosta ja mietin, että pitkä ja monivivahteinen työaura varmaan auttoi minut sisään.
Ensimmäinen kesä meni kasvatustieteiden perusopintoja verkossa opiskellen. Myllylän Marjatan valvovien silmien alla. Teos poikineen tuli kahlatuksi läpi ja selontekoja ja esseitä melkoinen määrä.
Syksyllä näin sitten opiskelijatoverini eka kerran. Rentoa, kriittistä, kokenutta ja muutenkin minulle passelia opiskeluseuraa. Nivalaisen Kosti aloitti ensimmäisen jakson, opettaja soihdunkantajana. Käyttöteoriaa ihmeteltiin ja selvisihän se keskustelujen ja sommittelujen kautta. Portfolion mallia, kehittämishankkeen ideaa ynnä muuta käytiin lähipäivien aikana läpi.
Tämän vuoden kevättalvi meni luotsina ollessa. Opetusharjoittelua ja havainnointia kymmeniä kertoja. Innostava opettaja, mitä se on? Siinä pähkittiin ja kuunneltiin Kostin antoisia tarinoita. Väännettiin posteri, josta tulikin hieno. Kehittämishanke eli ja muuttui päässä ja paperilla.
Kesä meni kehittämishankkeen kimpussa. Haastatteluja ja lähdeaineistoa läpi kahlatessa. Yllättävän paljon hanke muuttui siitä, mitä aluksi aioin tehdä. Mutta Kostin välillä sekavienkin ohjeiden avulla pääsin eteenpäin.
Kesälomien jälkeen aloimme kalastajiksi. Oppimisympäristöt, erilaiset oppijat ja ammattiin kasvaminen tulivat tutummiksi. Siinä sivussa otin valinnaiseksi kurssiksi erityiskasvatuksen perusteet. Varsin mielenkiintoinen iltakurssi, joka Vantaalla asuvalle tuotti hieman ylimääräistä reissaamista. Lopputyötä viilattiin yksin ja yhdessä ja tulihan se lopulta päivä selville, milloin saan sen esittää.
Viisi keikka vielä Tampereelle edessä, mutta intoa riittää. Kostin sanoin: kyllä nyt näyttää, että Visa saa jouluksi muutakin kuin omenoita.

11. Äänetön tieto

Äänettömällä ammattitaidolla tarkoitetaan sellaisia työssä tarvittavia taitoja, jotka ilmenevät käytännöllisenä tai toiminnallisena tietona, joka on osa työn kokonaishallintaa, mutta joka ei välttämättä ole tiedostettua.
Ammattilaisilla on käytössään kahdenlaista tietoa, formaalia eli täsmällistä ja informaalia eli äänetöntä arkitietoa. Formaali tieto voidaan ilmaista numeroin, käsikirjoin tai yleispätevinä periaatteina. Formaalista tietoa voidaan kritisoida ja siitä voidaan keskustella. Informaali eli arkioppiminen ja -osaaminen on usein piiloutunut yksilölliseen kokemukseen. Se sisältää vaikeasti sanoiksi puettavia tekijöitä. Opettajan on työelämää seuraamalla ja sieltä konsultointia imemällä pyrittävä lisäämään informaalin osaamisen määrää opiskelijoiden keskuudessa kaikin keinoin. Täsmällisen ja äänettömän tiedon sopivalla suhteella on mahdollista kehittää opiskelijoista todellisia ammattilaisia.

10. Todistamisen taakka

Opiskelijalla on todistustaakka omaan osaamisensa esiintuomisessa. Tässä voi Portfolio of Evidence eli ”todistelu- tai osaamisen osoituskansio” toimia hyvänä apuna. Oppilas saa luonnollisesti todistuksen oppilaitoksestaan, mutta PoE:llä hän kykenee seikkaperäisemmin osoittamaan tulevalle työnantajalle, mitä töitä hän on tehnyt ja kuinka niiden hallinta on kehittynyt.
Yksinkertaisimmillaan PoE on opiskelijan itsensä täyttämä kansio tai saitti, jossa hän tekstein ja kuvin todistaa sitä haluavalle osaamisensa tasoa. Mitä on opetettu, mitä on opittu ja onko oppeja harjoitettu käytännössä. Kuinka käytäntö on sujunut ja tarvitaanko vielä opastusta ja ohjausta. Kerran aloitettu PoE:n täydentäminen on itse kunkin opiskelijan vastuulla. Yhdessä oppilaitoksen tai harjoittelupaikan kanssa täytettäessä tiedosto pysyy ajan tasalla. Mahdolliset työntekijää haluavat tahot voivat ottaa yhteyttä oppilaitokseen ja tiedustella minkälainen PoE heidän suunnittelemallaan työntekijällä on.
PoE:lle ai ole asetettu mitään tiettyä formaattia. Suotavaa kuitenkin olisi, että siihen on mahdollista lisätä todistuksia omasta osaamisesta ja vastaavasti poistaa vanhentunutta tietoa. Nykyakana digitaalinen perusformaatti tulee varmasti yleistymään. Tästä on helppo lähettää asianosaiselle tiedostoja tai koko PoE sähköpostilla.

9. Ongelmia ratkomalla eteenpäin

Oppiminen perustuu useimmiten ongelmien ratkaisun kautta tapahtuvaan oppimiseen. Työssä tulee eteen ongelma, joka on ratkaistava suhteellisen lyhyessä ajassa. Ratkaisuissa tukeudutaan useimmiten omaan osaamiseen ja tarvittaessa ohjaajan ja opettajan tukeen.
Ongelmaperusteisen oppimisen prosessissa hyvin merkittävä vaihe on ongelman määrittäminen. Ongelman tulee olla organisaation strategian suuntainen ja ryhmän oman toiminnan kannalta mielekäs. Silloin ongelma on ratkaisemiseen käytettävän panostuksen arvoinen. Työssäoppiminen on todennäköisintä silloin, kun opiskelija on motivoitunut koulutukseen ja ottaa aktiivisesti vastuuta omasta oppimisestaan. Työssäoppimisen tulevaisuus riippuu pitkälle siitä, kuinka työssäoppisen eri osapuolten välinen vuorovaikutus toimii. Ongelmanratkaisuun perustuva oppiminen on mielestäni toimiva systeemi oppimisympäristöstä riippumatta.

8. Entä erityis...

Erityiskasvatuksen kehittyminen on viimeisessä sadassa vuodessa ottanut melko harppauksen eteenpäin. Myös nimikkeissä on tapahtunut muutosta. Mutta muuttuuko tilanne siitä, että rampoja ja raajarikkoja ei enää ole, vaan tilalla on erityisavun tarpeessa olevia. Kun tähän nimeen on ”kyllästytty”, niin on keksittävä uusi nimike tälle sakille. Pienryhmä, inkluusio…?
Myös erilaiset luokittelut hieman panevat miettimään. Yksi asiantuntija tekee diagnoosin ja tuettava saa tietyn ”statuksen”. Entä jos henkilön tutkisikin joku toinen asiantuntija, olisiko status sama? Kuntoutuksen jälkeinen kuntoutuminen on myös arviointiasia, joka ei voi koskaan olla puolueeton. Ja tukemisessakin joku instanssi määrittelee miten paljon ja minkälaista tukea tietyllä ”koodilla” saa. Voihan olla niin, että jossain tuetaan avokätisemmin ja jossain taas niukemmin. Näiden tyyppien vertaillessa tukiaan ollaankin jo melkoisen konfliktin edessä.
Eritysiopetusta vai ei, siinäpä onkin mukava keskustelun aihe. Kummallekin puolelle löytyy kannattajia ja hyviä perusteluja.

7. Havainnon ja taas opin

Yksi havainnointipaikka järjestyi Helsinki Busines Collegessa, missä sain seurata merkonomien koulutusta. Luokassa oli kansojen kirjo ja ”turbaanien kuhina”. Meno oli hitusen vallatonta, mutta uskon muutamien äänekkäimpien halunneen näyttää minulle hieman stadin mallia.
Mutta jälleen kerran sain hämmästyä, kun muutamat oppilaat esittelivät omatekemiään businesanalyysejä annetuista yrityksistä. Kyllä sitä näköjään huiskeessakin oppii, jos halua löytyy. Mielenkiintoinen loppuhuipennus sattui tunnin loputtua. Paikalle käveli yksi karskin näköinen nuorukainen, joka sanoi minulle: ”Sitte kun sinusta tulee opettaja, pidä parempaa kuria kuin täällä!”

6. Tuli harjoitelluksi ja opituksi

Opetusharjoittelu Mäntsälässä jännitti etukäteen jonkun verran. Vaikka kaikki oli tuttua; koulu oli tuttu 30 vuoden takaa, kompostin teko ja muru- ja lapiotestin teko selvää pässinlihaa edellisilta kesiltä ja itse opettamienkin oli tuttua. Silti ajatukset pyöriskelivät päässäni. Ryhmässä on sekä nuoria alle parikymppisiä että vanhempia lähes ikätovereitani. Mitenkähän saan tarinan ja työharjoitukset sorvailtua molemmille ikäryhmille mielenkiintoiseksi. Miten saan vuorovaikutuksen toimimaan hedelmällisesti. Onkohan opiskelijoilla motivaatio mallillaan vai ollaanko mukana likimain pakosta.
Heti, kun kymmenen ihmisen sakki saapui luokkaan, huomasin että kyllähän tämä tästä. Vuorovaikutteisuus tuli kouriintuntuvasti esiin, kun aikuisopiskelijat kyselivät minulta yhtä sun toista. Nuoremmat luonnollisesti olivat hiljaa ja odottivat mitä tuleman pitää.
Murutestin opettaminen teoriassa on hieman haasteellista, mutta piirustuksilla ja kuvilla kokonaisuus hahmottui kohtuullisesti.Kun oli vuorossa käytännön testin tekeminen pellolla, huomasin, etten ollut osannut selvittää tarpeeksi seikkaperäisesti maakimpaleen ottoa.
Kompostin tekemisessä vuorovaikutteisuus sen kun lisääntyi. Monilla aikuisopiskelijoilla oli omakohtaisia kokemuksia puutarhakompostista. Teoriaopin jälkeen keskustelimme luokassa miksi jonkun kompostointi oli mennyt pieleen ja toisen oli jopa osittain onnistunut.
Kaiken kaikkiaan harjoitustunnit olivat mukava kytkentä menneisyyteen ja antoivat uskoa siihe, että opiskelun TAMKissa on oikeaan osunut ratkaisu tässä elämäntilanteessa.